Arvostelut

Harmajan debyyttilevyyn liittyvä keskustelu

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 09 Huhti 2009, 21:23

http://desibeli.net/arvostelu/3979

Harmaja: Harmaja

Julkaistu: 26.03.2009
Arvostelija: Tuomas Tiainen

Wiima Music

Charonin ja Northern Kingsin keulakuvan paikalta tuttu Juha-Pekka Leppäluoto on mies erään kuluvan kevään miellyttävimmän yllätyksen takana. Runoilija Saima Harmajan mukaan nimetty uusi raahelaisyhtye esittäytyy nimeään kantavalla debyytillään pehmeänä ja tummasävytteisenä. Täyteläinen esikoislevy on kaikin puolin hyvä suoritus.

Leppäluotoa kuultiin ensi kertaa suomeksi perinteisiä joululauluja hevimpinä versioina esitelleen kokoelman Raskaampaa joulua kappaleilla Tonttu ja Joululaulu. Yleensä englanniksi laulava artisti sai tuon projektin myötä kipinän tehdä materiaalia myös äidinkielellään. En ole Leppäluodon englanninkielistä laulua juurikaan kuullut, mutta ainakin tällä levyllä, suomeksi laulaessaan, hän tuntuu olevan oikealla asialla. Miehen pehmeä ääni sointuu upeasti yhteen yhtyeen esittämän rauhallisen musiikin kera. On myös kehuttava Leppäluodon sanoituksia. Harmajan, sen runoilijan, tekstejä on levyllä vain kahdella kappaleella (Sydäntalvella, Kevät), mutta Leppäluodon omat sanoitukset eivät eroa epäedullisesti Harmajan runoista.

Harmaja, se levy, on tasavahva kokonaisuus. Usein pidän hieman negatiivisena seikkana sitä, jos levyltä ei jää muutaman kuuntelukerran jälkeen mieleen yhtään melodianpätkää, riffiä tai lyyriikkakatketta. Harmajan suhteen asia ei vaivaa, sillä vaikka ennen levyn kuuntelemista siitä ei kykenekään palauttamaan mieleen juuri mitään muuta kuin tunnelman, kaikki loksahtaa itsestään paikalleen kun soitto alkaa. Tasavahva kokonaisuus tarkoittaa kerrasta tarttuvien huippukohtien puutetta, mutta koska koko levy on niin vahva, se ei haittaa. Yhtäkään kappaletta ei tulisi mieleenkään ohittaa, ne on kaikki kuunneltava. Levyn maltillinen mitta (vain yhdeksän kappaletta) auttaa keskittymään koko kokonaisuuteen kerralla. Asiansa osaa myös Leppäluotoa taustoittava, eri paikoista haalittu yhtye. Kaksi soittajaa löytyi Charonin treenikämpältä (rumpali Riku Kovalainen, kitaristi Sami Lauttanen), yksi bussipysäkiltä (pianisti-taustalaulaja Paula Präktig) ja kaksi lähipubin nurkasta (basisti Matti Tulinen ja kitaristi Simo Vuorela). Bändi soittaa miellyttävän rauhallisesti ja tunnelmallisesti.

Toivottavasti Harmaja ei jää lyhytkestoiseksi projektiksi. Näin laadukasta materiaalia kuulisi mielellään lisääkin. Tulevaisuudessa olisi mukava kuulla kenties enemmänkin varianssia kappaleiden välillä, mutta tämä yhden väkevän tunnelman levy pitää otteessaan vielä pitkään.

4/5
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 09 Huhti 2009, 21:29

http://www.unikpaper.fi/index.php?sivu= ... arviotmusa

Harmaja
Harmaja
Wiima Music (jakelu: Playground)

Metallimusiikin saralla Charonissa ja Northern Kingsissä mainetta niittänyt JP Leppäluoto ei ole koskaan kaihtanut haasteita ja rohkeita ratkaisuja. Mies omaa melkoisen muuntautumiskyvyn ja kykenee tekemään hyvin erikaltaisia juttuja uskottavasti. Suosittelen kaikkia epäilijöitä katsomaan Youtubesta löytyvän videon, jossa Leppäluoto esittää Nisse-polkan Raskasta joulua –kiertueella. Kovin moni hevivokalisti ei kykenisi esittämään yhtä vakuuttavasti kappaletta, jossa lauletaan pupusta, nallesta ja muista metsänelävistä.
Miehen tuorein päivänvaloon saatettu projekti, Harmaja, laajentaa repertuaaria entisestään. Seitsemään Leppäluodon omaan (sekä kahteen Saima Harmajan) haikean kauniiseen runoon sävelletty musiikki yhdistelee elementtejä useasta tyylilajista. Kyseessä on eräänlainen kevyen vaihtoehtorockin ja kansanmusiikin fuusio. Ensimmäisenä vertailukohtana mieleen tulee Opethin akustiset tekeleet, mutta ennen kaikkea Harmaja on suomalaiseen sävelperinteeseen nojaavaa ilmaisua.
Melankoliset melodiat, konstailemattomat sovitukset ja hillitty paisuttelu vangitsevat mielenkiinnon heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Kirjavanoloinen kokoonpano tulkitsee sävellyksiään arvokkaasti ja aistikkaasti. Vahva antaumus hehkuu jokaisesta nuotista, eikä levy oikeastaan sisällä ainoatakaan heikkoa hetkeä. Kauttaaltaan upean tunnelmoinnin lomasta sen sijaan versoaa aika ajoin vieläkin hienompia juttuja kuulijan ihmeteltäväksi.
Harmaja on kaikesta päätellen erityisen rakas ja henkilökohtainen projekti, joka tuskinpa tulee tuottamaan maestro Leppäluodolle suuria seteleitä. Taiteellisesti yhtyeen debyytti sen sijaan on suorastaan mestarillinen. Tämän vuoksi toivoa todellakin sopii, ettei Harmaja jää ainutkertaiseksi sivutieksi Leppäluodon uralla.

5/5
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 11 Huhti 2009, 22:12

http://www.soundi.fi/arvostelut?addvote=5&nid=8920

HARMAJA
Harmaja
Wiima

Joskus taktiikka pettää. Kekseliään monimerkityksellisesti nimetty Harmaja tuotiin julkisuuteen Juha-Pekka Leppäluodon (Charon, Northern Kings) kolmantena kokoonpanona. Bändin syntytarinan keskiönä on Nick Cave & The Bad Seeds -tribuuttiyhtye, jonka innoittamana alkoi syntyä myös omia kappaleita. Paha on muita osoitella, jos pyyhkeitä tulee sivuprojektisyytteistä tai valovuoden edellä olevista innoittajista. Lukion kuvaamataidon tunnilla suherretun näköinen kansipiirroskaan ei innosta kiekkoon tarttumaan.

Tämä on sääli, sillä Harmaja on onnettomia lähtökohtiaan parempi yhtye. Sävellyksistä löytyy syvyyttä, vaikka puolitiehen jääneet sovitukset niiden tehoa vievätkin. Levy olisi kaivannut tuottajakseen piinkovaa natsia, joka olisi takonut kappaleisiin niiden vaatimaa majesteetillisuutta, tuskaa tai edes pateettisuutta. Viipyilevät ja kohtalokkaat laulelmat soittaisivat selkäpiitä ääripäähän asti vedettyinä ihan toiseen malliin. Etenkin pianoa olisi saanut kolistella badseedsmäisen väkivaltaisesti, kun siihen mahdollisuus olisi ollut.

Saima Harmajan runojen hyödyntäminen sanoituksissa on hyvä idea, vaikka ei Leppäluodon omiakaan tekstejään tarvitse hävetä. Harmajan nupullaan olevaa potentiaalia ei käy siis kieltäminen.

(Soundi 3/09)

3/5 ANTTI LUUKKANEN
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 11 Huhti 2009, 22:15

http://www.vertigo.cd/index.php?option= ... &Itemid=86

Joni Juutilainen
25.03.2009
4/5

Ydinkysymys: Onnistuuko hevimiehen takinkääntö?

Lähinnä Charonista ja Northern Kingsistä tuttu J.P. Leppäluoto laajentaa tällä kertaa musiikillista ilmaisuaan kauaksi metallimusiikin ahtailta kulkuväyliltä. Jo vuosien ajan Suomen parhaimpien vokalistien joukkoon kuulunut mies on yllättävänkin hyvin kotonaan myös miellyttävästi kelluvan ja suomeksi lauletun musiikin parissa.

Harmajan musiikki on tyylillisesti erittäin nöyrää ja maanläheistä, ehdottoman ajatonta musiikkia, jossa eri tyylilajit istuvat hyvin yhteen. Pianoa, Rhodesia ja akustisia kitaroita käyttämällä levyn äänimaailma on saatu ilmavaksi ja vapautuneesti hengittäväksi, jossa pohjalla elää kuitenkin vahva rockhenkisyys, joka ilmenee erityisesti kappaleiden rakenteissa. Selkeät ja iskevät biisit tapailevat paikoin jopa hittimelodioita, ja etenkin räväkämmällä osastolla bändillä on potkua tarpeeksi jopa radiosoittoon saakka.

Räväkkyys ei tarkoita Harmajan kohdalla kuitenkaan repiviä kitaravalleja, tai vauhdikkaita tempoja, vaan pikemminkin pieniä dynaamisia siirtoja kappaleiden tunnelmissa. Kun musiikki pysyttelee jatkuvasti näin herkkänä ja haavoittuvaisena, saavat kappaleiden sisällä tapahtuvat pienet vaihtelut ja nyanssit suhteettoman paljon painoa harteilleen. Tästä johtuen olisi toivonut esimerkiksi Paula Präktigin äänelle suurempaa roolia, jolloin kokonaisuus olisi saattanut saada huomattavan paljon uusia ulottuvuuksia.

Harmajan debyytti on odotetusti kovaa ja takuuvarmasti toimivaa tavaraa, jonka luulisi uppoavan laajalle joukolle musiikkidiggareita. Tästäkin huolimatta, bändin olisi toivonut haastavan itseään uskaliaammilla biiseillä, sillä pidemmän päälle paketti vaikuttaa aavistuksen verran tasapaksulta. Kunhan jatkossa uskaliaisuutta löytyy enemmän, saattaa Harmaja olla lähellä räjäyttävänkovan levyn luontia.
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 18 Heinä 2009, 18:37

http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=10160

Jukka Kastinen
18.06.2009

Pisteet 3/5

Harmaja - Harmaja (Albumi)
Ajatus suomenkielisen musiikin tekemisestä oli kummitellut jo pitkään JP Leppäluodon mielessä. Charonista tutun miehen haave konkretisoitui myöhemmin todeksi, kun hän löysi Nick Cave -kovereiden soittelun myötä sopivan kokoonpanon ympärilleen. Omien tekstiensä tueksi Leppäluoto valitsi kaksi varhain keskuudestamme poistuneen Saima Harmajan runoa. Tämän kaiken seurauksena syntyi Harmajan nimettömäksi jätetty debyyttilevytys.

Harmajan musiikki virtaa hitaasti. Pääosin akustisin soittimin esitetyt kappaleet tuovat mieleen luonnon ja hiljalleen tummuvat kesäyöt; hetket jolloin ei ole kiire minnekään. Luonnonläheisyyttä korostaa levyn orgaaninen ja sävykkääksi säästetty äänimaisema, joka jättää reilusti tilaa Leppäluodon tummanpuhuvalle tulkinnalle. Ikävä kyllä Harmajan idylli ei ole kestävä. Kappaleet soljuvat eteenpäin, mutta paikoin yhtye tuntuu vetävän kivirekeä perässään. Laahaavuutta korostaa entisestään Leppäluodon jatkuvasti sanoja venyttävä laulutapa, joka kääntyy tehokeinon sijaan puuduttavaksi maneeriksi.

Vaikka laulut ovat kauniita, ei Harmaja onnistu loihtimaan niihin tarvittavaa herkkyyttä. Kovin kaukana ei silti käydä. Parhaimmillaan Harmaja tuo mieleen Planetary Confinementin aikaisen Antimatterin – suomalaistettuna versiona. Säästeliäästi käytetty sähkökitara tuo Taivaan pirstaleet -kappaleeseen komeaa lentoa, samoin kuin Saima Harmajan tekstit nostavat Kevään ja Sydäntalvella-vedon uudelle tasolle. Kokonaisuutena Harmajan maalaisromantiikassa on silti tenhon sijaan aavistus jotain luotaantyöntävää.
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Re: Arvostelut

ViestiKirjoittaja topi » 11 Elo 2009, 22:08

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/K ... 34970.html

Kunnianosoitus nuorelle runoilijalle

Eija Komu

Levyt
Harmaja
Harmaja
Wiima Music 2009

Nick Caven nimeen vannovalla Juha-Pekka ”JP” Leppäluodolla, Charonin ja Northern Kingsin vokalistilla, on nyt suomenkielinenkin viritelmä. Raahelaisbändi Harmajan nimi ja pari tekstivalintaa kunnioittavat varhain menehtyneen runoilija Saima Harmajan (1913-1937) muistoa. JP Leppäluoto on säveltänyt Saima Harmajan tuskaiset runot Sydäntalvella ja Kevät debyyttilevyn komeimmiksi melodioiksi: ”Tämä heleä, kostea multa, / tämä kirkkaus loppumaton, / se ei välitä, välitä, vaikka / joku sydän murtunut on.”

Saima Harmajan valoisammat runot taipuivat laulelmiksi jo Tauno Palon Kulkurin kannel -levyllä 1970-luvulla, mutta tämä bändi tavoittaa nuoren runoilijan tuskan. JP Leppäluodon omatkaan sanoitukset eivät kaihda palavaa tunnetta.

JP Leppäluodon tulkinnat ovat syvästi eläytyviä ja paneutuvia. Pianisti Paula Präktigille olisi toivonut vahvempia taustalauluosuuksia. Nyt hänen äänensä jää katveeseen, vaikka rohkeiden stemmojen avulla biisimaisemakin olisi voinut avartua.

Joitakin melodioita on ollut työstämässä Leppäluodon lisäksi kitaristi Simo Vuorela, mutta välillä rakenteet ovat harmittavan jonomaisia. Silloin biisit jäävät tasapaksuiksi. Kehittelyä jää kaipaamaan, vaikka bändin sovitukset vakuuttavatkin, että nyanssitajua löytyy.

Goottihenkisiä sävellyksiä Saima Harmajan runoihin kuulisi mielellään lisää.

Lievästä keskeneräisyydestä huolimatta Harmajan ainekset ja pohjaidea ovat niin lupaavia, että toivottavasti näiden muusikoiden yhteistyö jatkuu. Siten syntyisi myös yhtenäisempi bändiprofiili.
topi
Site Admin
 
Viestit: 29
Liittynyt: 03 Marras 2008, 20:51

Edellinen

Paluu Debyyttialbumi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa